Insuliiniresistenssi saattaa lisätä alkoholinhimoa – uusi tutkimus löysi yllättävän yhteyden

On viime vuosina herännyt paljon kysymyksiä siitä, miksi osa Ozempicin tai Wegovyn käyttäjistä kertoo menettäneensä kiinnostuksensa alkoholiin lähes kokonaan. Nämä tarinat ovat saaneet tutkijat miettimään, onko aineenvaihdunnalla ja riippuvuuksilla jokin yhteys. Nyt alustava tutkimus tarjoaa ensimmäistä tieteellistä näyttöä siitä, että verensokeri ja insuliiniresistenssi saattavat vaikuttaa alkoholin himoon – ainakin tietyillä ihmisillä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 31:tä alkoholiriippuvuudesta (AUD) kärsivää henkilöä, jotka olivat olleet raittiina kuukauden ja olivat parhaillaan laitoshoidossa. Heistä seitsemällä oli myös lihavuus. Verrokkiryhmässä oli 41 tervettä henkilöä. Kolmen päivän laboratorioistuntojen aikana osallistujat altistettiin stressiin liittyville vihjeille, alkoholiin liittyville vihjeille sekä neutraaleille, rentouttaville vihjeille. Samalla mitattiin alkoholin himoa ja kerättiin verinäytteitä verensokerin, insuliinin ja insuliiniresistenssin mittaamiseksi.

Mitä tutkimus löysi?

AUD-ryhmällä oli selvästi korkeammat verensokeritasot kuin verrokeilla. Mielenkiintoisin löydös tuli kuitenkin alaryhmästä, jolla oli sekä alkoholiriippuvuus että lihavuus: juuri tässä joukossa korkea verensokeri ja insuliiniresistenssi olivat yhteydessä voimakkaampiin himotuntemuksiin stressin ja alkoholin vihjeiden jälkeen.

Tutkijat arvioivat, että ihmisillä, joilla on sekä AUD että lihavuus, voi olla aineenvaihdunnallisia muutoksia, jotka lisäävät alkoholin himoa ja retkahtamisriskiä.

Miksi verensokeri vaikuttaa himoon?

Aivojen toiminta perustuu glukoosin saantiin. Kun verensokeri heittelee voimakkaasti, se voi vaikuttaa mielialaan ja impulssien hallintaan. Kun sokeri ensin nousee ja sitten romahtaa, aivojen palkitsemisjärjestelmä saattaa alkaa hakea nopeita tapoja palauttaa energia ja hyvä olo. Ihmisellä, jolla on alkoholin käytön historia, tämä signaali voi ohjautua juomiseen.

Insuliiniresistenssi lisää tähän vielä oman kerroksensa. Kun solut eivät reagoi insuliiniin kunnolla, glukoosi ei kulkeudu tehokkaasti soluihin energiaksi. Aivot voivat kokea tämän energiavajeena, vaikka verensokeri olisi teknisesti koholla. Seurauksena voi olla voimistunut himo aineisiin, jotka tarjoavat nopean dopamiiniryöpyn.

Tämä tutkimus antaa myös tieteellistä taustaa sille kasvavalle kiinnostukselle, jota GLP-1-lääkkeisiin kohdistuu riippuvuuden hoidossa. Nämä lääkkeet, jotka alun perin kehitettiin tyypin 2 diabetekseen ja joita WHO suosittelee nykyisin myös lihavuuden hoitoon, toimivat osittain parantamalla verensokerin säätelyä ja insuliiniherkkyyttä.

Mitä voi itse tehdä?

Vaikka lisää tutkimusta tarvitaan, joitain käytännön keinoja verensokeritasapainon tukemiseen on olemassa. Ne eivät ole mullistavia, mutta voivat tehdä eroa.

Aterioidessa kannattaa yhdistää proteiini ja kuitupitoinen ruoka – ne hidastavat sokerin imeytymistä ja ehkäisevät nopeita piikkejä ja romahduksia. Uni on myös tärkeä: jo yksi huono yö voi heikentää insuliiniherkkyyttä. Liikunta parantaa insuliiniherkkyyttä, ja jo päivittäinen kävely auttaa.

Tutkimuksessa havaittiin erityisesti, että stressi yhdistettynä kohonneisiin aineenvaihdunnan arvoihin voimisti himoa merkittävästi. Strессinhallintakeinot – kuten hengitysharjoitukset, meditaatio tai luonnossa liikkuminen – voivat siis olla yllättävän olennaisia tässä yhteydessä. Ja jos samanaikaisesti on nälkä, stressi ja alkoholiin liittyviä ärsykkeitä ympärillä, se yhdistelmä voi olla erityisen haastava.

Jos painonhallinta ja alkoholin käytön vähentäminen ovat molemmat tavoitteina, kannattaa etsiä terveydenhuollon ammattilainen, joka ymmärtää aineenvaihdunnan ja riippuvuuden yhteyden – eikä käsittele niitä täysin erillisinä asioina.

Tämä tutkimus on alustava, eikä se tarjoa lopullisia vastauksia. Mutta se muistuttaa, että himotuntemukset eivät synny pelkästään mielessä – keho on mukana siinäkin.